Yhteystiedot

PROfessional Adventures Finland
y-0892114-6
Harri Paananen
PL 35 93101 Pudasjärvi
040-7160734
harri@proaf.fi

Uusimmat kuvat

Metsähanhen metsästys alkaa huomenna

Keskiviikko 31.8.2011 klo 22:44 - Harri Paananen


Aamulla alkaa Pudasjärven alueella odotettu hanhijahti. Loppuviikko menee pääasiassa suomaisemissa metsähanhia etsien ja kyttäillen. Olen käynyt tarkkailureissuja suolle ja havaintoja hanhista on kertynyt mukavasti. Se on sitten eri asia osunko olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toiveissa kuitenkin on jännittäviä tilanteita. Rinkka ja muut varusteet alkavat olla valmiina aamun aikaiseen starttiin.

Kanalintupoikueet ovat onnistuneet ilahduttavan hyvin Pudasjärven alueella. Niitä on hanhien tarkkailureissuilla osunut Seitalle seisottavaksi kiitettävästi. Mukava lintusyksy on siis kaiken kaikkiaan riistatilanteen kannalta tulossa.

Ilma on ollut mukavan leppoisa viime aikoina. Saatiinpa täällä maistaa vielä hellelukemiakin viikonloppuna. Ei siis kovin syksyistä vielä. Sunnuntaina meni iltamyöhällä reipas ukonilma Pudasjärven yli. Vaikuttava oli näky salamoiden välähdellessä lähes pimeässä. Ohessa kuva, jonka onnistuin nappaamaan salamasta tuolloin. Muutoinkin olen käynyt kesän valokuvia läpi ja kerännyt parhaita otoksia näille sivuille laitettavaksi. Laitankin ne esille piakkoin kun sopiva hetki siihen löytyy.

Terveisin Harri

 _mg_1269_2.jpg