PROfessional Adventures Finland
y-0892114-6
Harri Paananen
PL 35 93101 Pudasjärvi
040-7160734
harri@proaf.fi
PROfessional Adventures Finland
y-0892114-6
Harri Paananen
PL 35 93101 Pudasjärvi
040-7160734
harri@proaf.fi
Hanhikausi on ohiMaanantai 17.10.2011 klo 23:51 - Harri Paananen Hanhihavaintoja ei enää ole kuulunut. Hanhet muuttivat siis pikkuhiljaa ripotellen tai sitten muuttoreitti poikkesi normaalista. Oma hanhisyksy oli havaintojen suhteen aika hiljainen. Vakioalueella oli hanhia, mutta en osunut tänä syksynä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Siitä johtuu havaintojeni vähäisyys. Lisäksi muuttoparvia ei osunut samoille paikoille kanssani yhtä aikaa. No tällaista se on tuo metsähanhen erämaametsästys. Joka vuosi ei pääse hanhipaistia paistamaan ja siksi sen pyytäminen ja lopulta myös saaminen maistuukin niin makealta. Viikonloppuna kävin poikani kanssa pienen retken metsästyksen merkeissä. Retken siitä syystä, että enemmän aikaa kului eväiden parissa, puihin kiipeilyssä ja nuotiolla touhuamisessa kuin itse jahdissa. Lasten kanssa harrastetaan erähommia heidän ehdoillaan. Silloin tekeminen säilyy mielekkäänä ja kipinä lajiin ei sammu. Seuraavan kerran lähden lintujahtiin ensi viikonloppuna. Muutoinkin ensiviikko menee suurelta osin jahdin merkeissä. Kyseessä on syksyn viimeinen kanalinnustusviikko. Mausteen ensiviikkoon antaa pihapiirin syystyöt. Niiden aika on nyt käsillä ennen kuin lumi sataa maahan. Lisäsin viime viikolla kesäkauden kuvia kuva-albumiin. Uusia kuvia löytyy nyt albumin useista eri kansioista. Ohessa kuva hienosta auringonlaskusta viime viikonlopulta. Terveisin Harri ![]() |