Yhteystiedot

PROfessional Adventures Finland
Harri Paananen
PL 35 93101 Pudasjärvi
040-7160734
harri@proaf.fi

Satunnainen kuva

3-42

Kesä ja sääsket

Perjantai 3.6.2016 klo 7:28 - Harri Paananen


Kesä on päässyt jo hyvin vauhtiin ja sen eteneminen on selkeästi normaalia aikaisemmassa. Lämpimät säät ovat jouduttaneet luonnon lisääntymiskautta niin, että mustikka ja hilla ovat kukkineet jo runsaasti. Jopa puolukka on paikoitellen aloitellut kukintaansa. Tavallisesti juhannuksen lähelle sijoittuva Tuomen kukinta alkaa kääntyä jo lopuilleen. Tulevasta marjasadosta voi tulla erittäin runsas, mikäli sääolosuhteet eivät sitä pilaa. Riski siihen on kuitenkin suuri, sillä harvoin aikainen kukinta onnistuu tuottamaan runsasta satoa.

Otolliset olosuhteet ovat saaneet myös sääsket heräämään sankoin joukoin. Nyt näyttää siltä, että myös sääskikesästä on tulossa näkyvä, kuuluva ja tuntuva. No paikkansa niilläkin luonnon monimuotoisessa paletissa on ja onneksi moninaisia keinoja niiltä suojautumiseen löytyy.

Kesän kalastuskautta olen poikani kanssa aloitellut kotijärven haukia jallittamalla. Isomuksia emme ole toistaiseksi siiman päähän saaneet, mutta harvassa ovat tyhjät reissut olleet. Harjuksen ja taimenen kalastukausi on vielä avaamatta, mutta tulevana viikonloppuna se voi jo tapahtua. Kevään tulvavedet ovat nyt mennyttä ja veden korkeus on jo lähellä normaalia kesäkorkeutta. Viime kesän runsaat sateet pitivät vedenkorkeuden korkeana läpi kesän heikentäen kalastusta selkeästi. Toivottavasti tästä kesästä ei tule sen toisinto.

Perusilmeeltään hillityt suot tarjoavat nyt "silmänruokaa" tavallista enemmän. Tupasvilla ja runsas hillan kukinta värjäävät suon reunat lähes valkoiseksi. Rimpien reunoilla Raatteen kukinta on myös nyt parhaimmillaan.

Ohessa kuvia viimeaikaisilta suoretkiltä.

Terveisin Harri

_MG_1968-2-3.JPG

_MG_1995-2-4.JPG

_MG_2031-2-5.JPG

_MG_2072-2-6.JPG

_MG_2087-2-7.JPG

_MG_2193-2-8.JPG

_MG_2258-2-9.JPG

_MG_2261-2-10.JPG

_MG_2293-2-11.JPG