Yhteystiedot

PROfessional Adventures Finland
Harri Paananen
PL 35 93101 Pudasjärvi
040-7160734
harri@proaf.fi

Satunnainen kuva

2-3

Kesä kauneimmillaan

Sunnuntai 25.6.2017 klo 12:33 - Harri Paananen


Kesä on lopultakin saatu alkuun. Se saapui harvinaisen hitaasti ja viipyillen. Nyt luonnon vihreys on kirkkaimmillaan. Lehtipuiden lehdet,  kasvava heinä, mustikan varvut ja kuusen uusi kasvusto suorastaan loistavat ympäristöstään. Kasvun päästyä vauhtiin yöpakkasilta on ainakin toistaiseksi vältytty. Mustikka ja hilla kukkivat runsaina ja toive hyvästä marjasadosta on korkealla. Runsaan hillakukinnon seassa myös suokukka kukkii erittäin runsaana. Paikoitellen mättäikköä peittää vaaleanpunainen matto. Kesän tultua myös sääsket ovat tapansa mukaan heränneet. Toistaiseksi niitä ei ole ollut erityisen runsaasti ja niiden kanssa on tullut kohtuudella toimeen.

Loppukevään ja alkukesän luontoon suuntautuva retkeily oli tauolla. Metson soitimen huippu oli reilusti myöhässä ja parhaaseen aikaan osunut sairasteluni nollasi toiveet hyvistä soidinkuvista. Sen jälkeen kuvausaika on mennyt henkilökuvauksen merkeissä. Valokuvaamotoiminnan rakentaminen ja aloittaminen, kodin kevättyöt ja tyttömme rippijuhlien järjestäminen ovat olleet päällimmäisenä. Myös sulan veden kalastuskauden avaus viivästyi normaalista samoista syistä. Nyt veden korkeus tulvan jäljiltä on laskenut jo lähelle normaalia kesäkorkeutta ja kalastuskausi päässyt alulle.

Terveisin Harri

_MG_7970-1.JPG

_MG_7975-1.JPG

_MG_7983-1.JPG

_MG_8004-1.JPG

_MG_8026-1.JPG

_MG_8033-1.JPG